Rakennetaan terassi, osa 5: Projekti alusta loppuun
Terassin rakennusta käsittelevän sarjan viidennessä ja viimeisessä osassa käydään läpi koko terassin rakennusprojekti. Edellinen osa käsitteli tarvittavien työkalujen valintaa.
Perusta terassille tehtiin betonilaatoista. Aluksi niille haettiin sopivat paikat juoksujen kohdalta.
Seuraavaksi laatat tasattiin vaakaan vatupassin ja yhden juoksun avulla. Koska terassin alusta on kalteva, laattoja sekä kaivettiin maahan että korotettiin sepelin avulla.
Kaikki juoksut on saatu paikalleen ja vaakitettua.

Juoksuihin lisättiin vielä 40cm jatkopalat, jotta koko terassin ala saatiin katettua. Koska jatkot tulivat aivan terassin reunaan ja seinän vierelle, ei niille laitettu enää erikseen laattaa, vaan ne asetettiin suoraan sepelin päälle (laatan yli menevältä osin).

Katkaisusirkkeli on lähes välttämätön työkalu terassia nikkaroitaessa.

Juoksujen väliin lisättiin poikkipuut. Tältä näyttää terassin valmis runko:

Seuraavaksi alkoi laudoitustyö. Oli hyvää tuuria, että terassilaudan pituus (3,9m) oli niin lähellä terassin kokoa (3,7m), jolloin ylijäävä osa voitiin vain sahata lopuksi käsisirkkelillä.
Syöksytorven kohdalle lisättiin luukku, josta pääsee esimerkiksi puhdistamaan sen viemäriä.

… ei muuta kuin käsisirkkeliä kehiin.

Lopuksi lisättiin otsalaudat ja lista takaseinälle ja terassi on aitaa vaille valmis.







