Suomessa keskustelu eurokriisin ratkaisuista on käyty pitkälti Kataisen ja Rehnin viitoittamin askelmerkein. Meillä viitteitä Keski-Euroopassa vallitsevasta tukipakettikeskustelun ristiaallokosta ei ole nähtävillä, edes laillisuuskysymykset eivät ole nousseet julkiseen keskusteluun. Lissabonin sopimusta rikkovat vakausrakenteet luotiin, koska yhteinen tahto niihin oli kova; nyt Saksan perustuslaillinen tuomioistuin tutkii ERVV:en sekä tukipakettien laillisuutta.

Vaikka nykyisen kriisinhoitopolitiikan epäonnistumista ei myönnetä, on tilanteeseen jo tarjottu ratkaisuksi Euroopan talousintegraation syventämistä. Eurokriisin perussyy on se, että talous- ja rahapolitiikasta päättävät eri tahot; nyt pitäisi keskustella siitä, onko ratkaisu purkaa toimimattomat rakenteet, vai keskittää päätöksentekoa niin, että kriisit voidaan välttää jatkossa. On erikoista, että Suomessa katsotaan, että esimerkiksi linja, jota Ruotsi noudattaa, on meille täysin mahdoton.

Eurokriisi on heijastunut myös hallitusneuvotteluihin: pääkirjoitukset ympäri maan vaativat Perussuomalaisia kantamaan vastuunsa. Todellisuudessa tarjottu erivapaus äänestyksissä ei olisi muuttanut mitään; perussuomalaiset haluttiin kantamaan vastuuta Kokoomuksen ja SDP:n liittovaltiopolitiikasta. On demagogiaa väittää Kataisen tarjousta avokätiseksi; se oli mitoitettu siten, että perussuomalaiset eivät sitä voineet hyväksyä. Todellista halua sellaiseen avoimeen keskusteluun EU-politiikasta, jota esimerkiksi Saksassa nyt käydään, ei löydy.

Suomessa on arvostettu yhteisten asioiden hoidossa läheisyysperiaatetta, jonka mukaan asioista päätetään mahdollisimman lähellä ihmistä. Liittovaltiokehitys ei itsessään ole  hyvä tai paha; on kuitenkin todellinen vaara, että se kasvattaa byrokratiaa, heikentää läpinäkyvyyttä ja vaarantaa Suomen paikallisdemokratian perinteet.

Tiedotusvälineillä oli suuri rooli EU-myönteisessä kampanjassa Suomen äänestäessä Euroopan unionista 1994. Media on nytkin omaksunut linjan, joka tukee pyrkimystä syvempään integraatioon EU:ssa. Näin suuri muutos tarvitsisi pohjaksi perusteellisen, avoimen kansalaiskeskustelun. Tiedotusvälineillä on avaimet tämän keskustelun käynnistämiseen – meidän ei ole syytä ajaa liittovaltioon sammutetuin lyhdyin.

(Julkaistu ESS Lukijan sanassa 9.7.2011)