Unohdetaan vakuudet Kreikalta – keskitytään pelastamaan Eurooppa
Kreikan Suomelle antamat vakuudet ovat vastatuulessa Euroopassa. Olen samaa mieltä, kuin Eija-Riitta Korhola, on turha haukkua suomalaisia, jos me kerrankin yritämme saada etuoikeuksia Euroopassa. Valitettavasti etuoikeuksien kalastelun syy oli huono, ajankohta heikosti valittu, seuraukset huonosti arvioidut ja vakuuksien kattavuuskin kyseenalainen.
Kreikan vakuudet ovat demareille kunniallinen tapa saada sanoa, että he pitivät kiinni vaalilupauksistaan. Puheet ennen vaaleja oli muotoiltu niin, että kovin vähän oikeastaan tarvitaan, että voidaan sanoa ne saavutetun. Yksityistahojen vastuusta tulikin pankeille kannattava bisnes. Vaikka nyt saadut vakuudet olivat paremmat, kuin mitä juuri kukaan uskalsi toivoa, ovat ne silti niin pieni sivujuonne velkakriisin valtavirrassa, että olisiko kuitenkin parempi toimia kunniallisesti, ja antaa vakuuksien mennä?
Meillä on jo EKP:n kautta miljardien vastuut, EVM on hyväksytty ja tulee olemaan avoin piikki, IMF:nkin kautta tulee meille oma osansa jaettavasta taakasta. Lista on loputon, ja vastuut voivat potentiaalisesti kasvaa huimasti, jos isoja euromaita kaatuu kanveesiin. Markkinat eivät usko nykyiseen kriisinhoidon linjaan. Jos on päätetty pelata peliä, pelataan sitä sitten johdonmukaisesti. Kun Urpilainen ja Katainen vakuuttavat yhä uskovansa, että eurokriisi todellisuudessa ratkeaa nyt valituin välinein, on heidän kannaltaan vastuutonta vetää mattoa pelastustoimien jalkojen alta.
Mielestäni peruslinjaus “me emme vie ongelmiamme Euroopan ratkaistavaksi” on järkevä tiettyyn pisteeseen. Nyt me olemme liittyneet kriisimaiden joukkooon hakemaan muilta euromailta (Kreikan kautta) satojen miljoonien tukia. Perussuomalaiset eivät esittäneet ratkaisua, jossa me liittyisimme saamapuolelle, entisestään pahentamaan kriisiä. Perussuomalaisten kriisinhoitokeinot olisivat keskittyneet kriisin syiden kimppuun hyökkäämiseen; hyvin samanlaisia kannanottoja kuulee (vasta) nyt lukuisilta asiantuntijoilta.
Yhä useammat asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kriisi ei ratkea ilman osittaista velkajärjestelyä, eivätkä kriisimaat saa talouksiaan korjattua ilman rakenteellisia muutoksia euroon. Tietoa siitä, kuinka kriisi pitäisi hoitaa, on ollut koko ajan. Perussuomalaisilla oli poliittista rohkeutta sanoa se heti alusta. Nyt kuoroon ovat liittyneet asiantuntijat. Tällä hetkellä kriisinhoidon linjauksista päättävät kuitenkin ne, joille mahdollisimman laaja euroalue on kuin oma lapsi, jossa ei voida nähdä mitään huonoa.
Nykymuotoista rahaliittoa pidetään koossa kynsin hampain, eikä voida nähdä, että kaikki arvot, joiden päälle se rakennettiin, on heitetty romukoppaan. Tähän ei tarvitse suhtautua tunteella, ölähdellen kuten sonni laitumella populismista, avoimuudesta tai kansainvälisyydestä. On olemassa järkeviä kannanottoja euron rakenteellisista muutoksista, jotka sallisivat talouden toipumisen kriisimaissa. Wall Street Journalin artikkelissaan Timo Soini itse otti kantaa Unionin puolesta.
Mutta unionin ja rahaliiton on rakennuttava terveelle pohjalle. Ei liittovaltiota voida pystyttää sen takia, että mikään muu ei enää auta. Vanhassa Euroopassa, jossa jokainen maa on suvereeni entiteetti, sen on rakennuttava keskinäiselle luottamukselle ja välien vähittäiselle syventämiselle.
Toivoisin, että Urpilainen ja Katainen ryppyilisivät muille euromaille sen vuoksi, että vihdoin halutaan ottaa käyttöön järkevämmät keinot kriisin hoitamiseksi. Tässä tapauksessa voin kuitenkin antaa perussuomalaisen kunniasanan, että jos lakkaatte nolaamasta Suomea euroareenoilla ja annatte vakuuksien mennä, niin pidättäydyn täysin arvostelemasta tätä noloa sisäpoliittisesta pelistä johtuvaa harha-askelta.
(Julkaistu myös US Puheenvuorossa 23.8.2011)
Tags: eurooppa, kreikka, talouskriisi, vakuudet
