Avoin ja rajoittamaton tiedonvälitys on ennennäkemättömällä tavalla siivittänyt arabimaiden kansannousua ja vauhdittanut alkanutta demokratiakehitystä. Suomessa kehityksen suunta on vastakkainen. Opetusministeriö suunnittelee salassa internetin valvontajärjestelmää, jossa operaattorit velvoitetaan estämään pääsy tekijänoikeuksia rikkoville sivuille. Sisäministeriö kaavailee järjestelmän hyödyntämistä ulkomaisten pokerisivujen estämiseksi.
(more…)
Kreikan Suomelle antamat vakuudet ovat vastatuulessa Euroopassa. Olen samaa mieltä, kuin Eija-Riitta Korhola, on turha haukkua suomalaisia, jos me kerrankin yritämme saada etuoikeuksia Euroopassa. Valitettavasti etuoikeuksien kalastelun syy oli huono, ajankohta heikosti valittu, seuraukset huonosti arvioidut ja vakuuksien kattavuuskin kyseenalainen.
(more…)
Suomalaisen poliittisen keskustelun kulttuuri on sairas. Sen sijaan, että meillä keskusteltaisiin asioista asioina, meillä pyritään vaientamaan keskustelu leimaamalla eri mieltä olevat sopivalla yleisesti pahaksi tunnetulla leimalla; näin omia argumentteja ei tarvitse altistaa rationaaliselle tarkastelulle tai kyetä puolustamaan niitä väittelyssä. Angloamerikkalainen keskustelukulttuuri nimittää tätä luonnemurhaksi.[1] Vastajihad on uusi neuvostovastaisuus; termi jolla vaiennetaan väärät mielipiteet.
(more…)
Suomalaiset ovat pokerissa maailman ehdotonta kärkeä. Miljoonia tienaavien julkkistähtien kuten Patrik Antoniuksen ja Ilari Sahamiehen lisäksi Suomessa arvioidaan olevan jopa 300 000 pokerinpelaajaa ja vaikka pokerin huippubuumi on mennyt ohi, moni pelaa pokeria yhä päätyökseen verkossa. Arviolta suomalaisilla liikkuu nettipokerissa n. 50 000 000€ vuodessa.
(more…)
Valtakunnansyyttäjät Mika Illman ja Jorma Kalske hykertelenevät mielissään viime aikojen tapahtumien johdosta. Paitsi että herrat Illman ja Kalske ovat profiloituneet poliisien virkarikosten peittelyyn, he ovat nähneet paljon vaivaa sananvapauden rajoittamiseksi tietoverkossa. Vihreiden ja sosialidemokraattien alhainen kampanja paitsi perussuomalaisia, myös länsimaista sananvapautta vastaan onkin siis omiaan sykähdyttämään näitä asemaansa oman agendansa edistämiseen käyttäviä sydämiä.
(more…)
Suomen EU:ta koskevalla maatalouspolitiikalla on nyt etsikkoaika. Maataloustuet ovat EU:n suurin yksittäinen menoerä ja elintärkeä Suomalaiselle maataloudelle niin kauan kuin alkutuottajalle ei makseta tuotteestaan käypää hintaa. Ennen vaaleja Keskusta ja Kokoomus pelottelivat äänestäjiä lähestyvillä, erittäin tiukoilla maataloustukineuvotteluilla. Uhkana oli, että jos emme osallistu eurokriisin rahoittamiseen, meitä rangaistaan siitä tukineuvotteluissa.
(more…)
Uusi termi, anti-jihadisti, on korvannut äärioikeistolaisen tiedotusvälineissä Anders Behring Breivikin kuvaajana. Samalla useat poliitikot ja tutkijat ovat antaneet ymmärtää, että islamia kritisoivat ovat, jos eivät suorastaan toimineet tekojen alkuunpanijoina, niin ainakin raivanneet polkua, jota Breivik kävi kulkemaan. Tulee tunne, että tragediasta on tullut sisäpoliittinen lyömäkapula kannatuspulasta kärsiville puolueille.
(more…)
Jos alla esitetyt kuvitteelliset uutiset tulisivat tällä viikolla lehdistöstä, väitän että uutisointi olisi melko erilaista, kuin se joka vasemmistoanarkistien tuhoteoista seurasi. Ja osin perustellusti. Puhtaasti tekojen valossa meillä liioitellaan äärioikeistolaisen terrorismin uhkaa ja väheksytään vasemmiston väkivaltaa.
(more…)
Norjan pommi-isku ja sitä seurannut Utöyan saaren verilöyly osoittivat, että kerran todennäköiseksi syypääksi keksitty Islamistien uhka on virallisia arvioita myöten ensimmäinen epäilty. Valitettavasti Norjassa murhatyöt eivät jääneet kesken, kuten epäonnistuneessa Tukholman iskussa. Kun ampuja kuvailtiin vaaleaksi ja pohjoismaisen näköiseksi, oli monille jo selvää se, minkä uutiset myöhemmin näyttävät vahvistavan: teko on kansalaisen omaa yhteiskuntaa ja erityisesti hallituspuoluetta vastaan suuntaama isku.
(more…)
Lauantain Etelä-Suomen Sanomissa oli artikkeli transsukupuolisesta naisesta, joka koki syntyneensä väärään vartaloon, ja tiedosti tämän jo 10-vuotiaana. En ole koskaan voinut ymmärtää väitteitä, joiden mukaan sukupuoli on sosiaalinen konstruktio, ja tälläiset henkilöt, jotka jo lapsina ja nuorina tiedostavat oman sukupuolensa ja sen eroavuuden vartalostaan vain vahvistavat tätä näkemystä.
(more…)